SVENSKA   ENGLISH   FRANÇAIS
Hyrrää skuffiin et bromssi skulais »
AINA TAPETILLA

KALENTERI
JÄSENEKSI
SÄÄNNÖT
PÉTANQUE KILPAILUJA - YLEISET


Muut kilpailut 10. 03. 2005
Maailmassa riittää petankkikisoja, eri-ikäisille, eritasoisille ja erinäköisille petankisteille. Kirjava kalliolaisryhmämme on kiertänyt kisoja jo toistakymmentä vuotta ja kisojen kiertäminen jatkuu myös tulevina vuosina.

Petankkivuoden kansallisia päätapahtumia ovat SM-arvokilpailut. Varsinaisissa Suomen mestaruuskisoissa mitellään singelin, duppelin ja trippelin kultamitaleista kolmessa eri sarjassa (yleinen, naiset, juniorit). Mestaruussarjassa ratkotaan sarjamuotoisena Suomen parhaan joukkueen titteli. Yleisen mestaruussarjan rinnalla pelataan myös naisten ja veteraanien mestaruussarja. Loppuvuonna pelattavassa seurajoukkueiden SM-kisassa seurat mittelevät paremmuudesta. Näiden lisäksi pelataan sekaduppelin ja 50-vuotiaiden SM-duppeli. Kotimaisten arvokilpailujen kalliolaisiin huippuhetkiin pääset tutustumaan osassa Parhaimmat saavutukset.


Trippelin SM-pronssia 2000: Mikko, Pave ja Kari

Ympäri Suomen pelataan myös muita kilpailuja. Kesäaikaan on joka viikonloppuna tarjolla eritasoista kuulanviskomismittelöä. Tulevista kansallisista kilpailuista on tietoa Suomen Petanque-liiton sivuilla. Siellä voi tutustua myös jo pidettyjen kisojen tuloksiin. Petanque-liiton kilpailukalenteriin merkittyjen kilpailujen lisäksi on tarjolla kepeämpiä kisoja mm. firmaliigan muodossa.

Talvisaikaan pelataan hallikisoja. Kallion Kirkkaan kuulakansa osallistuu aktiivisesti mm. Helsinki Petanquen järjestämiin kilpailuihin. Halleja ja hallikisoja löytyy toki ympäri maata, joten matkustushaluiset voivat toteuttaa itseään ja tyydyttää matkustusviettiään karuimpien kelien aikaan.


Pertti Taipale pitämässä kiertopystipuhettaan Kallio-Tavastia seuraottelun jälkeen Pasilan hallilla 2004

Viime vuosina kansainväliset kilpailut ovat tulleet mukaan kalliolaiseen kisailurepertuaariin. Tärkeimmät kansainväliset kilpailut ovat MM-kisat, jotka järjestetään erikseen miehille, naisille ja junioreille. Miesten ja junioreiden MM-kisat pidetään vuosittain, naisten MM-kisat järjestetään joka toinen vuosi. Naisten välivuotena pidetään naisten EM-kisat. Kallion Kirkkaan edustaja oli ensi kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa vuonna 2001, kun Anja Parviainen edusti Suomea naisten EM-kisoissa.

Suomi osallistuu vuosittain pidettäviin Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin. Vuonna 2001 oli PM-kisoissa ensimmäistä kertaa kalliolaista väriä mukana, kun Anja Parviainen edusti Suomea naisten trippelijoukkueessa. Suomi-paidassa on nähty myös Kallion uljaita urhoja: Toni Ikonen edusti Suomea Viro-maaottelussa kesällä 1994 ja rytmiryhmä Ahonen - Ikonen - Piiparinen edusti Suomea Suomi-Viro -maaottelussa vuonna 2000.

Kalliolaiset ovat ottaneet tuntumaa kansainvälisiin kuula-areenoihin muutenkin kuin edustustehtävissä. Kalliolaista energiaa on havaittu mm. virolaisissa turnauksissa Tallinnassa ja Pärnussa, suurissa ruotsalaisturnauksissa La Mayonnaisessa ja Luciatågetissa, Espanjan Pineda Cupissa sekä belgialaisilla sisäkentillä.
.

  ETUSIVU | © KALLION KIRKAS RY 2005
87.230.11.184 | verkkovirta